Walk Your Talk vol. 6

10. syyskuu 2013

Hyväntuuliselle asiakaskonsultillemme Merikelle on lähinnä sydäntä, että kaikki KSA:n asiakkaat saisivat jokaiselle kysymykselleen perusteellisen vastauksen. Hän on se, jonka ystävällistä ääntä kuulee meille soitettaessa ja välillä voi nähdä hänen lämmintä hymyään vastaanottotiskin takaa.

Merike kertoi, että vaikka puhelimitse ja kasvotusten keskusteltaessa ovat asiakkaiden kysymykset ja huolet suurimmaksi osaksi samoja, niin ne vaativat häneltä täysin erilaisia taitoja. ”Kun tapaamme ihmisen kanssa täällä kasvotusten niin hänen kehonkielestään voin lukea hyvin paljon, mutta puhelimessa joudun tukeutumaan vain sanoihin ja äänensävyyn mielialan tunnistamiseksi”, kuvaa Merike omaa jokapäiväistä työtään.

Niin puhelimessa kuin kasvotusten keskusteltaessa on Meriken oma kokemus se, johon hän perustaa asiakkaille antamansa monipuoliset neuvot. ”Kiitos sille, että olen itse käynyt operaatiossa, voin rohkaista asiakkaitamme ja kertoa heille, kuinka silmälaseista vapautuminen on muuttanut elämääni!” Merikelle on jäänyt mieleen operaatiota edeltävästä ajasta etenkin sateiset ilmat, kun bussiin noustessa utuisien lasien takia hän joutui kuin akvaarioon. Mielessä on myös häiritsevän hämärä näkeminen oman lemmikkiharrastuksensa, uinnin parissa.

”Vuoden 2011 tammikuun 19. päivä on minulla hyvin tarkasti mielessä! Se oli jo ennen työskentelyäni KSA:ssa. Vaikka olin odottanut operaatiolle tuloa kauan ja tahdoin kovasti vapautua silmälaseista, olin sinä päivänä kuitenkin hermostunut. Jälkeenpäin ymmärsin, että olin ollut turhan paljon huolissani! Operaatiosalissa kävi kaikki niin nopeasti ja minusta tuntui, että toiminta tapahtui kuin lasin takana, ei minun silmieni kanssa. Kun tohtori Haavel kertoi, että operaatio on ohi, kysyin kuitenkin varmistukseksi: ”Todellako jo kaikki?” kertoi Merike iloisesti pohtien omaa kokemustaan.

”En todellakaan liioittele, kun sanon, että sinä päivänä elämäni muuttui. Näkemiseni oli huono jo alaluokilta ja luulin, että niin se jääkin elämäni loppuun asti. Siksi laseroperointi oli lapsuuden unelmani toteutuminen! Minulle se, että enää en joudu pitämään silmälaseja, on tälläkin hetkellä täysin uskomatonta!” Merike lisää, iloinen hymy kasvoillaan.