Oona
KSA vaikutti turvalliselle ja hyvälle vaihtoehdolle, joten ajattelin sitten kokeilla sitä. Laserleikkauksen jälkeen olen saanut paljon kehuja siitä, kuinka kauniit silmät minulla ovat, kun lasit eivät ole niitä peittämässä. Käytin aikaisemmin silmälaseja vahvuudella -2,5 dioptriaa.
Noora
Olen kertonut ystävilleni, että olen käynyt silmien laserleikkauksessa ja olen sanonut myös, että ehdottomasti kannattaa käydä. Tuntuu uskomattomalta, kun katson makuuhuoneen ikkunasta toiselle puolelle tietä. Voin nähdä koulurakennuksen seinällä olevasta kellosta ajan! Silmälasieni vahvuus oli aikaisemmin -3 dioptriaa.
Jari
Pelko häviää viimeistään siinä vaiheessa kun tapaa henkilökunnan. En muista sitä kirurginne nimeä, mutta hänhän oli huippu tyyppi! Merkittävin juttu silmien laserleikkauksen jälkeen oli se, että olen sukeltanut käydessäni kesällä uimassa. Siitä on varmaan 20 vuotta kun olen viimeksi sukeltanut silmät auki. Silmälasien vahvuus oli aikaisemmin -5 dioptriaa.
Milja
Aloin hakemaan tietoa netin keskustelupalstoilta enkä löytänyt mitään negatiivista KSA:sta. Viikon tai pari jälkeen soitin KSA Silmäkeskukseen ja sieltä soitettiin jo samana päivänä takaisin. Koko reissu oli kaiken kaikkiaan kiva kokemus, myös lomamatkana. Se on niin uskomatonta, että näen nyt oikeastaan paremmin kuin laseilla. Käytin aikaisemmin silmälaseja vahvuudella -4 dioptriaa.
Anssi
Kaverini oli käynyt joulukuussa leikkauttamassa silmänsä KSA Silmäkeskuksessa ja suositteli yritystä kovasti minullekin. KSA:n esitutkimuksissa tuntui, että minut otettiin oikeasti huomioon. Sain siitä erittäin positiivisen ensivaikutelman. Käytin aikaisemmin silmälaseja vahvuudella -3,5 dioptriaa.





